King of Knights

Prinssi Leijonamieli: Olen Prinssi Leijonamieli. Isäni perusti tämän kaupungin kauan sitten ja nimesi sen Marakattien Mantereeksi ja nyt minä hallitsen tätä maata. Tänä päivänä kaikki alamaiseni tulevat ylistämään minun isääni, joka on hyvin sairas. Silloin kun hän kuolee, minä astun valtaan. Kansaa virtaa palatsiini, koska myös tällä viikolla on isot pidot minun palatsissani.

Kertoja: Kansa alkaa poistua Leijonamielien palatsista ja Jonathan Leijonamieli lähti ulos Druidin luokse. Hän haluaa löytää parannuskeinon isänsä sairauteen.

Prinssi Leijonamieli: Missäs Druidi on? Hei kertoja? Tiedätkö sinä missä Druidini on?

Kertoja: Totta kai tiedän Jonathan. Asterix ja Obelix, sekä Idefix söivät hänet.

Prinssi Leijonamieli: Hei Hei Hei. Ei niiden pitänyt olla tässä tarinassa. Tämä on minun tarinani ja ehkä vähän minun isänikin. Minä päätän, olenhan prinssi. Muuten muistathan kuka maksaa palkkasi? Joten anna minun päättää.

Kertoja: Totta kai totta kai sinä päätät. Poistan heidät tästä tarinasta. Hei Obelix sylkäise hänet ulos ja Idefix anna hänen housunsa takaisin. Nopeasti nyt, aika on rahaa.

Druidi: Siellä on tunkkaista, meinaan. Mitä haluat tietää, teidän Marakattiutenne? Anna, kun murjaisen vitsin…

Prinssi Leijonamieli: Ei vitsejä! Haluan tietää parannuskeinon isäni sairauteen. Tiedätkö sen?

Druidi: En kerro ennen kuin saan murjaista vitsin.

Prinssi Leijonamieli: No sitten karkotan sinut Marakattien mantereelta.

Druidi: Kaksi mummoa meni mustikkaan, toinen ei mahtunut. (Kauheaa köhinäräkätystä)

Prinssi Leijonamieli: Oli hyvä vitsi. Kerrotko nyt sen parannuskeinon?

Druidi: Et nauranut.

Prinssi Leijonamieli: (Tekonaurua)

Druidi: Noniin. Nyt voin kertoa. Isäsi parantaa mystinen Marakattikukka. Se kasvaa Marakattivuoren kainalossa.

Prinssi Leijonamieli: Sieltähän ei ole selvinnyt kukaan, ilman nenäkarvojen tulehtumista.

Druidi: Haluatko pelastaa isäsi vai et?

Prinssi Leijonamieli: Minähän vasta puhdistin ne aamulla. (nyyhkytys)

Druidi: Sinähän vasta olet kunnon kuningas, tuollainen vanha ihrakasa.

Prinssi Leijonamieli: Olenko minä muka ihrakasa? (kauhistunut)

Kertoja: Kelataanpa eteenpäin, sillä Jonathan aikoo viettää koko loppupäivän Druidin luona kinastellen ihrakasoista. Noniin Jonathan lähtee kotiinsa pakkaamaan ja valmistautumaan retkeensä.

Kuningatar Leijonamieli: Ei kai vaan minun pikku Jonathanini lähde retkelle ihan yksinään, mörköjen keskelle.

Prinssi Leijonamieli: En ole enää 3-vuotias äiti

Kuningatar Leijonamieli: Muista sitten, että et tee jarrutusjälkiä niihin uusiin samettihousuihisi, mitkä ostin sinulle viime viikolla.

Prinssi Leijonamieli: Miksi sinä niin luulet?

Kuningatar Leijonamieli: Koska teit niin viime retkelläsi.

Prinssi Leijonamieli: Äiti. En löytänyt metsästä paperia, joten käytin housujani.

Kuningatar Leijonamieli: Varaan nyt kuitenkin vessapaperit sinulle mukaan.

Prinssi Leijonamieli: En tarvitse niitä äiti. Olen jo 16.

Kuningatar Leijonamieli: Laitan ne nyt kuitenkin mukaan.

Prinssi Leijonamieli: (huokaus) Hyvä on äiti.

Kertoja: Ja niin Jonathan, alushousupulmistaan huolimatta lähti matkaan. Ensin hänen piti ylittää vaarallinen ja erittäin nöyhtäinen Marakattivarvas
kukkula. Jonathan kulki nöyhdän yli julmasti puhisten.
Prinssi Leijonamieli: Olipas siellä paljon nöyhtää. Kyllä minä kuitenkin selvisin siitä, vaikka koville otti.

Kertoja: Jonathan näki edessään suuren Marakattimetsikön ja päätti leiriytyä sinne, vaikka äiti olikin varoittanut häntä möröistä. Hän teki iloisen valkean metsän keskelle ja heitti sytykkeeksi myös äitinsä antamat vessapaperit.

Prinssi Leijonamieli: En minä näitä tarvitse. En ole enää 3-vuotias.

Kertoja: Kuitenkin, hänen äitinsä pahin painajainen tapahtui. Sattui ns. auto-onnettomuus, hänen silkkihousuissaan.

Prinssi Leijonamieli: Äh, ei taas!

Kertoja: Aamulla Jonathan heräsi ja jatkoi matkaansa Marakatinkainalovuorille. Hänen housunsa olivat kuivuneet viime yön kolarista.

Prinssi Leijonamieli: No niin, matkalla jälleen. Kuivilla housuilla.

Kertoja: Viimein Jonathan oli Marakattivuoren juurella.

Prinssi Leijonamieli: Nyt sitten kiivetään ylös. Millainen se kukka onkaan?
Nyt sitä kertojaa tarvitaan.

Kertoja: Kutsuiko joku minua?

Prinssi Leijonamieli: Kyllä kutsuin. En saa sen vanhan kaalikorvan käsialasta mitään selvää.

Druidi: Älä hauku minua kaalikorvaksi. Katso peiliin!

Prinssi Leijonamieli: Mistäs tuo kaalikorva ilmestyi?

Kertoja: Hänhän on Druidi, eli hän kuulee halveksivat puheesi

Druidi: Saanko murjaista vitsin?

Kertoja ja Prinssi Leijonamieli: ET!

Druidi: Kaksi mummoa meni mustikkaan, mutta toinen ei mahtunut. (kauheaa naurunräkätystä)

Kertoja ja Prinssi Leijonamieli: KERRO SE NYT VAIN! JOOKO?

Druidi: Hyvä on. Se on tuo vuori, tuossa sinun nenäsi edessä.

Prinssi Leijonamieli: Kiitos paljon, ihrakasa.

Druidi: Hei sitten, karvakorva.

Kertoja: Jonathan alkaa kiivetä. Ylös ja ylös, hänen kätensä olivat ruvella, ennen kuin hän pääsi ylös.

Prinssi Leijonamieli: Kauniit kultakantavat käteni (itkua).

Kertoja: Käsistään huolimatta, Jonathanin valtasi riemu, kun hän pääsi vuoren huipulle, mutta Jonathan ei nähnyt mitään kukkaa. Hän näki vain hirveän haisevat marakatin kainalokarvat ja tunsi kaamean piston nenässään, joka turposi aivan silmissä.

Prinssi Leijonamieli: Oden väädällä vuodella. De kaadikodva huijadi midua.

Kertoja: Jonathan lähti laskeutumaan vuorelta, nenäänsä kantaen ja voivotellen.

Prinssi Leijonamieli: Hei kedtoja. Ondo sidulla dedävoidedda?

Kertoja: Mitä?

Prinssi Leijonamieli: Dedävoidedda.

Kertoja: Odota. Otan esiin nenävaivaisten kuuntelulaitteen. Noniin

Prinssi Leijonamieli: Doddiin. Dadvidden dedävoidedda, dedävoidedda.

Kertoja: Siinä on. Ota kiinni.

Prinssi Leijonamieli: Kiidod padjon. Noniin, paljon parempi

Kertoja: Mikset kokeile tuota toista vuorta, joka on tuolla sinun vasemmalla puolellasi.

Prinssi Leijonamieli: Meinaatko tuota marakatin vasenta kainaloa? Hyvä on, mutta nenäni kärsii.

Kertoja: Jonathan kiipesi jälleen, tällä kertaa vasempaan kainaloon. Hei, mitä sinä teet?

Prinssi Leijonamieli: Daidaan dedäduodaadi.

Kertoja: Ei! Se on minun! Anna se heti takaisin!

Prinssi Leijonamieli: Dahaa! Ed daa didä idinä dadaisin.

Kertoja: Hyvä on. Jatkan kertomista. Jonathanin päästyä vuoren huipulle, hän näki ruskean ja käpristyneen kukan, mutta juuri, kun hän oli ottamassa sitä, hänet valtasi outo tunne. Se ei ollut autokolari, vaan pettymys.

Prinssi Leijonamieli: Miksi minä edes otan tätä kukkaa. Minusta tulee kuningas, kun isäni kuolee. (omahyväistä naurua)

Kertoja: Ota se nyt tai minä lähden takaisin äitini luokse maalle töihin.

Druidi: Me too, karvakorva!

Lakeija: Minä myös, Marakattivaltias.

Neuvonantaja: Minäkin eroan.

Kantajat: Me myös.

Prinssi Leijonamieli: Mistäs nuo tuli?

Kertoja: Sinulla oli noin paljon ihmisiä ympärilläsi, mutta me pistimme sinut kävelemään. (naurua)
Arvasin ettet sinä ottaisi sitä kukkaa. Sen takia toin nämä ihmiset, jos sinä et ota he ottavat. (naurua)

Prinssi Leijonamieli: Okei otan sen kukan. Kantajat kantakaa minut vuorelle.

Kantajat: Äh. Eikä.

Kertoja: Kantajat kantoivat Jonathanin vuorelle ja ottivat kukan. Marakattien Mantereelle päästyään, Jonathan antoi isänsä haistella siitepölyä ja hänen isänsä paransi täydellisesti. Jonathan vietti elämänsä onnellisesti loppuun asti.
Prinssi Leijonamieli: Älä kutsu minua Jonathaniksi! Olen Prinssi, PRINSSI!